Osastojakso 21.-23.5

Torstaina puhelimeni soi ja näyttö kertoi soittajaksi ipanan hoitajan poliklinikalta. Miksi? Hoitajamme ilmoitti, että meillä on varattu osastopaikka verenpainelääkkeen aloitukseen. Hieman hämmästyneenä yritin kysellä, että mitenkän tähän on päädytty ja miksi? Edellisellä kontrollilla juttelimme lääkärin kanssa, että hän konsultoi Helsinkiä ja soittaa minulle. Nyt tämä vaihe jäi käymättä. Yritin myös kysellä osaston käytänteistä, ja siitä mitä pitäisi ottaa mukaan.

Miehen kanssa ei ollut epäselvyyttä kumpi lähtee lapsen mukaan osastolle. Harmiksemme auto oli rikki ja kaikki tuntui tapahtuvan samaan aikaan. Minä en koskaan ole ollut sairaalassa yötä (lukuunottamatta synnytystä, mutta silloinkin olimme onnellisessa asemassa: mies pystyi olemaan meidän kanssa kokoajan). Lisäksi minulla on lieventynyt sairaalakammo omasta perhehistoriastani johtuen. Omaa mieltä ajatus joutumisesta osastolle ei lämmittänyt ollenkaan, mutta se olisi kuitenkin ipanalle parhaaksi. Koitin kysellä ja googletella, että mitä tarvitsee pakata mukaan.

Lopulta päädyin tällaiseen lätkäkassiratkaisuun:
- vaatteita, molemmille. Vaikka vauvalle osastolla piti olla kaikki, niin silti halusin varautua
- ipanalle vaippoja, harsoja, lusikka, muutamat piltit, unilelu
- puhelimen laturi
- tabletti
- pari kirjaa
- neulontavälineet

Lisäksi matkaamme lähtivät rattaat, jotta kulkeminen olisi helpompaa. Sekä ne toimisivat oivasti hätävararatkaisuna, jos lapsi ei suostuisi nukkumaan vieraassa sängyssä.

Osastolle saavuttua kävi ilmi, ettei minulle olisi tarjolla minkään näköistä ruokaa. Toisaalta en olisi halunnutkaan syödä sairaalan ruokia, ne eivät viimeksikään iskeneet minuun. Sairaalavaatteet olivat myös aivan liian isoja ipanalle. Pienimmät 80cm, ja siitäkin housut olisivat yltäneet kainaloihin saakka. Onneksi oli omat vaatteet mukana. Muutenkin järjestelyt lapselle olivat hirveän huonot. Toki täytyy kiittää siitä, että me saatiin kolmen hengen huone käyttöömme. Pinnasänky odotti ilman reunapehmusteita, jotka oli pakko pyytää pyörivän lapsen takia. Myöskin vaippoja joutui pyytämään erikseen. Jäin myös itse kaipaamaan hoitotasoa, vaikka vaipat vaihtuivatkin kätevästi sängyn päällä kertakäyttöisillä hoitoalustoilla.

Ruokapuoli lapselle toimi hyvin, tosin välillä jouduimme odottamaan hirmu pitkään ruokaa. Oma ennakointi kunniaan, jotta ruuan sai ennen kuin ipana oli menettänyt hermonsa kokonaan. Itselle kävin hakemassa ruokaa milloin kanttiinista ja kerran käveltiin jopa kauppaan asti. Mies kävi, kun kerkesi ja pääsi käymään.

Osastoksi lasten osasto oli järkyttävän karu. Olin odottanut värikkäitä seiniä ja lelua, vaikka nytkin oli mahdollisuus kirjallisuuteen, leffoihin, konsolipeleihin ja tv:n katseluun. Ehkä se lapsenomaisuus puuttui, mitä olin kuvitellut. En koskaan ole käynyt lastenosastolla, mutta olen kuullut, että ne olisivat värikkäämpiä.

Päätavoitteena osastolla verenpainelääkityksen aloituksen lisäksi oli ottaa ipanalta luotettavat neliraajapaineet, sillä aikaisemmat eivät rauhoituksesta huolimatta ole onnistuneet. Myös verenpainetta seurattiin oikeasta kädestä tuntia ennen ja jälkeen lääkkeen annon. Lisäksi sokereita mittailtiin epäsäännöllisesti, kuitenkin kaksi kertaa päivässä. Ipana on sosiaalinen ja hän otti hymyillen ja jutellen vastaan kaikki hoitajat. Toimenpiteet pystyttiin tekemään hyvin, vaikka verenpaineen mittauksen vaatimasta rauhallisuudesta ei aina ollut tietoakaan. Yhtään ei tuo puolivuotias supermies itkenyt, vaikka verikoe otettiin sormenpäästä.

Tiistaina aamulla meille lupailtiin kotiinlähtölupaa, mutta neliraajapaineet pitäisi saada otettua. Nyt ipana oli herännyt joka  kerta, kun tulimme lenkiltä hiljaiseen hissiin, sängyssä siihen kun mansetteja alettiin laittamaan ja kerettiin häntä kerran nukuttamaankin mansettien kanssa. Ipanasta oli vain mukavempaa leikkiä houdinia ja sen jälkeen tunkea yhtä mansetin piuhaa kurkkuun asti. Lienee selvää,  että pieni mies vei voiton tässä. Osastohoitajat olivat luovuttaneet jo meidän eläväisen lapsen kanssa, niin hätiin hälytettiin meidän oma poliklinikka hoitaja. Tälläkertaa rauhoitus tepsi, sillä ipana oli ollut aamusta asti hereillä ja hoitajan tullessa 10:30 valmis päiväunille. Hetki vierähti ennen kuin rauhoituksen vaikutuksesta soturi nukahti, mutta sitten häntä ei mikään enää herättänytkään. Hyvät ja rauhalliset lepopaineet saatiin otettua - sekä varmasti luotettavat.

Olo oli kuin lottovoittajalla. Sain jutella vielä meitä hoitavan kardiologin kanssa aiheesta ja nostin esille pojan väsymyksen, joka saattoi johtua myös osastoympäristöstä. Verenpainelääkkeen ei pitäisi väsyttää, mutta se oli aloitettu suoraan isolla annoksella, jolloin keho voi siihen reagoida eri tavoin. Seuraamme tilannetta lääkkeen, väsymyksen ja päivän tapahtumien osalta, sillä verenpaine on nyt todella hyvä mittaustulosten mukaan. Käsi-jalka gradientti ei ole ollenkaan niin suuri, kuin aikaisemmin epätarkoilla paineilla. Nyt ne ovat huomattavasti alle toimenpiderajan.

Kokonaisuudessaan osastojakso meni hyvin. Ei ollut kuin yksi epämiellyttävä hoitaja, ja oma liikkumisen vapaus oli plussaa. Allekirjoittanutta ei edes ahdistanut hirveästi, vaikka niin olin kuvitellut. Sopivasti sattui myös hyvät kelit, joten viihdyimme ipanan kanssa paljon pihalla. Kiitokset täytyy myös osoittaa niille, jotka kävivät meitä tervehtimässä ja mahdollistivat muunkin seuran, kuin hoitajat.

Alku

Olemme perhe, joka yllätettiin iloisella uutisellista toukokuussa, mutta ilosta muuttuukin pian suurten tunteiden taistelutanner. Raskaus oli helppo, synnytys oli helppo ja näytti niin ihmeellinen kuin pieni voikin olla. Neljä päivää elämme onnellisuuskuplassa perhehuoneessa ennen kuin tuli kotiinlähtötarkastuksen aika. Sivuääni. Lapsella oli sivuääni sydämessä. Kotiinlähtö peruttu, ellei kukaan kerkeä ultraamaan. Onneksi kuitenkin vapaa aika meille järjestyi. Ennen ultraa pojalta otettiin neliraajapaineet, sekä sydänkäyrä.

Vastasyntynyt ei syö tuttia, joten pienen rauhoittamiseksi toinen vanhemmista laittoi sormen lapsen suuhun. Mieheni täytti tämän nännin roolin, kun minä avustin nostamaan lapsen rintakehää ylöspäin, jotta lääkärille jäisi hyvin tilaa tutkia. Sivuääni oli hävinnyt siihen mennessä, mutta löytönä oli epävarma kaksipurjeinen aorttaläppä. Sen havainnointi pienestä sydämestä oli hirveän vaikeaa. Koska mitään kriittistä ei ollut, oli lupa lähteä kotiin. Kuitenkin sillä varauksella, että parin päivän päästä ultrattaisiin uudelleen ja otetaan neliraajapaineita tilanteen varmistamiseksi.

Rehellisesti, ei ollut montaa tuntia siihen, että lapsen tila olisi jäänyt huomaamatta. Vaikka ensimmäinen löydös olikin vain kaksipurjeinen aorttaläppä niin sen seurannan ansiosta myöhemmin löydettiin se vakavampi vika. Olen monesti leikkinyt ajatuksella mitä jos, jota ei kuitenkaan ikinä pitäisi tehdä. Olen miettinyt millaista elämä olisi ilman diagnoosia, jatkuvia tilan seuraamistuomioita ja etenkin sitä missä vaiheessa poika olisi alkanut oireilemaan Sitä en saa koskaan tietää, sillä onneksi meillä on osaavat lääkärit huolehtimassa.

Äiti on 23 vuotias (-94) jokapaikan höylä. Koulutukseltani olen datanomi, mutta olen kerennyt hääräämään niin baarimikkona, siivoojana kuin tehdastyöläisenäkin. Pidän rauhallisista aamuista, lenkeistä raikkaassa metsässä, retkeilystä ja luonnosta, sekä hyvästä ruuasta. Miellän itseni ikuiseksi 16-vuotiaaksi. Saappaat, joihin raskaus sai minut kasvamaan ovat todella suuret. En silti koskaan luopuisi näistä kokemuksista.

Ipana on 11/16 syntynyt esikoinen. Häneltä on löydetty kaksipurjeinen aorttaläppä, sekä aortan kaaren ahtauma (CoA). Verenpainelääkitys vaivaan on aloitettu 05/17 laskemaan korkeita paineita. Poika on seikkailunhaluinen suursyömäri, joka ei anna sairautensa vaivata. Iloinen ja liikkuvainen ipana.

Perheeseen kuuluu myös karvaiset kaverit: bordercollie Link (02/13) ja saksanpaimenkoira Lux (12/16). Koirista voi lukea enemmän In Action -blogista. Tietysti unohtamatta suurinta, sekä rakkainta voimavaraa. Ipanan isimiestä, meidän luotettavaa kivimuuria.